maanantai 27. helmikuuta 2012

Pitkää matematiikkaako???

Ystävätär lähestyi ongelman kanssa pari viikkoa sitten. Maaseudun Tulevaisuuden Kantri-liitteessä oli ollut houkutteleva huiviohje, joka näytti helpolta aloittelijallekin. Ystävätär oli sitten huudellut jo työpaikallakin apua, kun kummalliseksi osoittautunut ohje ei ollutkaan avautunut halutusti. Oli kuulemma useampi rouva ostanut pyöröpuikkoja ja 7-veikkaa ja koettanut "onneaan". Lopulta sain puhelun, jossa varovaisesti kyseltiin apua. Tottakai autan, jos osaisin. Kuullosti jo puhelimessa niin mielenkiintoiselta!

Möbius-huivi oli tuttu Ullaneuleen sivuilta, mutta tämäpä olikin erilainen - tai eri lailla tehty - Möbius, kuten sittemmin ilmeni!


Ohjeessa neuvottiin oikein kuvien kera neulomaan huivi niin, että siitä syntyy pyöröpuikoilla automaattisesti möbiuksen nauha eli kiertyvä linja. Ullaneuleen ohjeessa neulotaan suorakaide, joka sitten ommellaan yhteen puoliksi kierrettynä. Noo, tämäpä ei ollutkaan ihan "naps" tuosta vaan ohje! Vaikein kohta oli kokeilijoille ollut luomiskerros: ensin luodaan 150 s tavallisesti pyöröille ja sitten siihen perään poimitaan näiden luotujen s:iden alareunasta toiset 150. Jep! Siinä sitten oltiinkin aikasmoisen tiukan poimintakerroksen edessä! Piti vaan luottaa kokemukseen (??) että ei tässä turhaan pistetä kaveria poimimaan 150 silmukkaa..... Tuhersimme työn kanssa liki 2t - siis pelkän luomiskerroksen!! Sitten kaveri lähti kotiin neulomaan 300 s:lla 1o1n-neuletta, jonka eka kerros vei taatusti mukavasti aikaa sekin :-)..... Olisi ehkä kannattanut kokeilla ensin muutamalla s:lla onnistuuko huivi kiertymään ohjeen mukaan, mutta se oli myöhäistä nyt! Kun kaverilta ei kuulunut hätäkutsua, aloin luottaa onnistumiseen! Huivi ei ollut vielä valmis, kun näin sen ja opetin päättelemistä, mutta kiertyvä se näytti olevan :D Odotan kiinnostuneena huivin valmistumista! Eikä ystävätär ollut suinkaan lamaantunut, vaan halusi apua toiseenkin samanlaiseen, JOS tämä eka onnistuisi!!!

Ohjeesta sen verran, että aloittelijoille se oli ehdottomasti liian sekava! Kuvat helpottivat, mutta samalla jotakin oli liikaakin sotkemassa perusohjetta. Sanoisin noin koulutehtäviin verrattuna abitehtäväksi, joka onkin annettu yläasteikäiselle :D Haastetta kokeneelle, mutta lamaannuttava aloittelijalle!

5 kommenttia:

  1. Minäkään en saa kaikista neuleohjeista selvää. Toisaalta voi johtua siitäkin, etten ole niitä paljoa lukenut. "Omasta päästä" vaan on tullut tehtyä.Virkkausohjeet ovat jotenkin helpompia.
    Kiva, että olet voinut auttaa kaveria:)

    VastaaPoista
  2. Näin viikymppisenä olen todennut,että minulla on joku lukihäiriö käsityöohjeiden kanssa.Ne ovat aina tuntuneet yhtä vaikeilta ja nykyisin alkaa vatsaa vääntää ja otsaa kuumottaa ,kun yritän saada selvää ohjeista.Jos työstä on hyviä kuvia, saan niistä selville paljon helpommin,joten nostan hattua kärsivällisyydellesi työn kanssa :)

    VastaaPoista
  3. Itse taistelin mielenkiinnosta tuon ohjeen kanssa myös. Olen tosi huono hahmottamaan ohjeita paperilla, usein on pakko hakea puikot ja langat ja konkreettisesti kokeilla tehdä niin kuin ohjeessa sanotaan. Itsepäisesti vaan tein tuonkin aloituksen, alun jälkeen neulominen sujui ihan itsestään.

    Omasta huivistani tuli kyllä jättikokoinen, minun käsialallani silmukoita olisi pitänyt vähentää reippaasti, ja ensi kerralla (jos vielä innostun) pitää ottaa pienemmät puikot... Mutta onhan nämä ihan mukavia aivopähkinöitä, jos sita haluaa siltä kantila ajatella. :)

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Hei, täältä löytyy tosi selkeä ohje mobius huivin silmukoitten luomisesta. Onnistuin luomisessa hyvin mutta ekka huivista tuli ihan liian pieni ja tokasta ihan liian iso... sitten loppu voimat ja into. Pitäs palata tohon ja kokeilla noiden välistä. Mutta tosi mielenkiintoinen tää luomistapa.

    http://www.youtube.com/watch?v=LVnTda7F2V4

    VastaaPoista