perjantai 5. syyskuuta 2014

Syystakki valmiina odottamassa

Keväällä kaipasin toppatakkien jälkeen kevyempää takkia, joka kuitenkin lämmittäisikin tarvittaessa.

Käsiini tarttui oranssi kirppispeitto, jonka olin huovuttanut pesukoneessa. Äidillä oli yllään sopivan mallinen villatakki ja sen avulla leikkasin suurpiirteisesti takin osat. Hihoihin kankaasta ei riittänyt, niinpä uudelleen penkomaan kirppisostoksia...

Löytyi pinkin värinen huopa, josta hihojen lisäksi leikkasin paikkataskut. Yhtäläisyyden vuoksi aloin kirjailla eri kappaleisiin samanlaisia kuvioita. Oransseihin osiin kirjoin pinkkejä ympyröitä ja päinvastoin. ohuesta Pirkkalangasta löytyivät herkullisimmat sävyt kirjontaan.

Takakappaleeseen laitoin isoimmat kuviot...



muualle pienempiä.

Helmaan jätin peitteen hapsut sellaisenaan, onneksi niitä riitti sekä eteen että taakse!

Pystykaulukseen otin oikein kaavasta mallia ja se sattui istumaan aivan passelisti!

Vuorinkin leikkasin ulkoilukankaasta jo valmiiksi, mutten kuitenkaan ommellut sitä takkiin: siitä olisi tullut liian tiivis ja tiukka. Kyllä tällä tarkenee tuulisellakin säällä, eikä tämä kuitenkaan ole mikään talvipakkasten vaate.

Napit päällystin takkikankaalla ja kirjoin niihinkin hiukkasen jotakin koukeroa. Kiinnityslenkit ovat kirjontalankaa eli pirkkaa.

Koneella ommeltavaa takissa olivat vain sivu- ja hihasaumat plus kaulus, kaiken muun huolittelin käsin pirkkalangalla. Helmalle ei tarvinnut tehdä mitään!
Sitten tulikin toukokuun lämpimät ja takki odottaa yhä naulakossa viilenevää syksyä. Mutta onpahan valmiina!!!

6 kommenttia:

  1. Oikein piristävän iloinen takki.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana takki ja todella upeat kirjonnat ! Olet todella taitava sekä kirjontatekniikasse sekä väreissä.

    VastaaPoista
  3. Uniikkikappale on aina paras. Tykkään.

    VastaaPoista
  4. Bet on the Best Casino Cities in San Francisco
    The list of all 서산 출장안마 26 San Francisco 김포 출장마사지 casino hotels, places to stay and get located near the Golden Gate Bridge 거제 출장안마 in 과천 출장마사지 San Francisco, 의정부 출장샵 is one of

    VastaaPoista